— SUURI —

Suuri on se armo, jonka vain Jumala voi antaa niille, jotka seuraavat Jeesusta.

Johanneksen evankeliumissa, luvussa 14 Jeesus sanoo:

Minä olen tie, totuus ja elämä. 

Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan myös minun Isäni.

Meidän on opittava tuntemaan Jeesus Kristus, että olisimme kelvollisia pääsemään Taivaallisen Isämme luokse kuolemamme jälkeen.

Raamatussa Paavali opettaa:

Efesolaiskirje, luku 2:4. Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, on rakastanut meitä ja suuressa rakkaudessaan

5. tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikkomustemme tähden, eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Armosta te olette pelastettuja.

6. Jumala on herättänyt meidät yhdessä hänen kanssaan ja asettanut yhdessä hänen kanssaan istumaan taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,

7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina ylenpalttisen runsasta armoaan hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

8. Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

9. ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla.

10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa niitä hyviä töitä varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, vaeltaaksemme niissä.

Kaikki on jo valmistettu ja meidän on vain se otettava omaksemme. Kuinka kauan tämä sitten tulee kestämään, siitä seuraavalla sivulla.

JESAJAN PROFETIA PERUSTUU JESAJAN KIRJAN LUKUUN 24
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita